lauantai 1. kesäkuuta 2013

Onni 1 v. - kakku hevoselle

Onni vietti synttäreitään 13.5. ja pitihän tuon mahtiponin oma synttärikakkunsa tietysti saada. Joskus pikkuisena heppahöperönä muistan nähneeni hevosille tarkoitettujen kakkujen reseptejä, ja toivoneeni niitä päästä toteuttamaan. Ajattelin että kerrankin voisi tehdä kakun jonka itse päivänsankari voisi syödä. :)

 

Eli vähän erilainen kakku tällä kertaa, jos tuota nyt kakuksi voi kutsua. Olisin niin halunnut päästä ihan oikeasti leipomaan jotain, mutta ohjeita ei oikeastaan löytynyt.. Vinkkejä saa laittaa, jos jollain on enemmän kokemusta!

Kakkua varten kuivatin pienen, revittävän ruisreikäleivän, jonka väliin laitoin porkkanoita ja hunajaa. Päälle sitten vielä pursottelin sokerikuorrutteella Onnin nimen.


 
 


Ja kyllähän Onni-possumme kakusta tykkäsikin. Syömiseen vain meni ihan hyvin aikaa, vaikka pienen kakusta teinkin. Mutta onhan tuo Onnin suukin vielä aika pieni. :)

Nyt onkin sitten herkuteltu joksikin aikaa tarpeeksi!






♥ ♥ ♥



Kaivelin vähän kuvatiedostoista Annin ottamia kuvia Onnin ekalta vuodelta, ja onhan poni vuodessa muuttunut! Tuollaisen pikkuvarsan kasvamista on vain niin ihana seurata. :)



Onnin emää käytiin vielä edellisenä päivänä tuon jättimahansa kanssa kuvailemassa :)


Onni ekana päivänä
 
  

 

2 kommenttia: