maanantai 23. huhtikuuta 2012

"Perfectly Chocolate" Chocolate Cupcakes with "Perfectly Chocolate" Chocolate Frosting

Nähdessäni näiden cupcakesien nimen en voinut olla tekemättä niitä. Kuten blogissa Lovin' From The Oven osuvasti sanotaan, kuinka monen ohjeen nimessä esiintyy sana suklaa neljästi? Se oikeastaan kertookin kaiken näistä ihanuuksista.

Muffinit ovat hieman terveellisempiä, sillä niihin käytetään vain öljyä. Pelkältään ne eivät kummoisilta maistukaan, mutta täyteläisen kuorrutteen kanssa makuyhdistelmä on seuraavana päivänä täydellinen. Cupcakesit pysyvät kosteina ainakin muutaman päivän jääkaapissa.

Alkuperäisestä reseptistä puolitin muffinssien ohjeen, sillä jo silloin sain niitä 10 kappaletta. Omaan uuniimme ei ainakaan mahtuisi 20 muffinia vuokineen. Tein muffineista maidottomia, mutta soijajuoman voi korvata maidolla.


Cupcakes (n. 10 kpl)

2,4 dl sokeria
1,2 dl vehnäjauhoja
0,9 dl kaakaojauhetta
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
1,2 dl soijajuoma
0,6 dl öljyä
1,2 dl kiehuvaa vettä

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Valmistele muffinipelti.
2. Yhdistä sokeri, vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda, vaniljasokeri ja suola isossa kulhossa. Lisää muna, soijajuoma sekä öljy ja vatkaa sähkövatkaimen keskiteholla noin 2 minuuttia.
3. Lisää kiehuva vesi ja sekoita tasaiseksi. Taikinasta tulee löysää! Kaada taikina muffinipellin syvennyksiin.
4. Paista uunin keskitasolla 22-25 minuuttia, kunnes muffinin keskelle työnnetty puinen tikku tulee puhtaana ulos. Jäähdytä ensin 10 minuuttia vuoissa ja siirrä muffinit sitten ritilälle jäähtymään lopullisesti.



Kuorrute (riittää n. 10 cupcaken kuorruttamiseen)

120 g margariinia
1,6 dl kaakaojauhetta
7,2 dl tomusokeria
0,8 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria

1. Sulata margariini ja lisää kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Sekoita, kunnes mahdolliset paakut ovat hävinneet.
2. Lisää vuorotellen tomusokeria ja soijajuomaa ja sekoita huolellisesti joka välissä. Itse lisäsin nestettä noin pari ruokalusikallista kerrallaan, tomusokeria reilummin. Kuorrutteesta tulee herkästi koostumukseltaan epätasaista!
3. Pursota cupcakesien päälle käyttäen 14 mm tähtityllaa. Kuorrutetta saattaa joutua jähmettämään jääkaapissa; itse en malttanut kovin kauaa odottaa, joten pursotusjälkikin oli sen mukainen...

Yli jäänyt kuorrute on hyvää esimerkiksi keksien välissä. Esim. neutraalin makuiset Marie-keksit ovat tähän tarkoitukseen täydellisiä. ;)



Alkuperäinen respti (Lovin' From The Oven)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti